|
LEHDISTÖTIEDOTE 13.3.2008 |
Oopperasäätiö Cavan hallitus on tänään pitämässään kokouksessa päättänyt hakeutua varojen puutteessa konkurssiin. Säätiön hallitus pitää valitettavana, että tähän tilanteeseen on päädytty. Säätiöllä ei kuitenkaan enää ole toiminnan mahdollisuuksia sen jälkeen kun säätiö ei saanut syksyllä 2007 Nilsiän kaupungin takausta suunnittelemalleen lainalle siitäkään huolimatta, että toiminta oli saatu tuotantokohtaisesti kannattavaksi. Viime kesän Viimeiset kiusaukset tuotti noin 30.000 euron voiton. Säätiö olisi tarvinnut pitkäaikaisen pankkilainan, jolla velat yrityksille ja yksityisille olisi maksettu yhdellä kertaa. Säätiön hallituksen käsityksen mukaan sen jälkeen olisi toimintaa voitu jatkaa edellisvuosien tapaan tarkan taloudenpidon alla ja lainaa lyhentäen. Niinikään syksyn 2007 ja talven 2008 aikana tavoiteltuja maksujärjestelyratkaisuja ei saatu onnistumaan kaikkien velkojien kanssa siitäkään huolimatta, että 270.000 euron veloista saatiin järjesteltyä n. 200.000 euron osuus. Jokaisen velkojan olisi ollut suostuttava johonkin tarjotuista erilaisista maksujärjestelyistä. Nyt valitettavasti lukumääräisesti ja taloudellisesti pieni osa velkojista ei ehdotettuihin järjestelyihin suostunut. Oopperatoimintaan olisi tämän vuoksi tullut vuoden tauko eikä talouden tilannetta ole edellä kuvatuista monista yrityksistä huolimatta saatua ratkaisua niin, että toiminnan voisi luottavaisena uudelleen käynnistää. Tässä tilanteessa säätiön hallitukselle ei jäänyt muuta mahdollisuutta, kuin hakea säätiö konkurssiin. Kahdeksan vuoden aikana tapahtuma on tehnyt tappiota vain kahtena vuonna, 2005 ja 2006. Summat eivät ole tavattomia kun suomalaisesta kulttuuritapahtumasta on kysymys. Ongelmat ovatkin lopulta henkisellä puolella. Säätiöllä on Nilsiässä ollut monen yksityisen henkilön, Nilsiän kaupungin johdon ja monen paikallisen yrittäjän vankkumaton tuki takanaan, mistä säätiön hallitus haluaa näitä suuresti kiittää. Luottamusmiesten enemmistön tuki on kuitenkin puuttunut, samoin suuren yleisön, mikäli nimimerkin takaa toimiviin yleisönosastokirjoittelijoihin on uskominen. Säätiön hallitus on koostunut pääasiassa ulkopaikkakuntalaisista, joilla on ollut palava halu tuottaa kansainvälisen tason musiikkielämyksiä Savon maakuntaan. Demokratiassa enemmistön tahto kuitenkin voittaa eikä narulla voi työntää. Toivottavaa on, että oopperatapahtuman ansiosta paikkakunnalle kohonnut Louhosareena saa arvoistaan käyttöä myös tulevaisuudessa ja nimenomaan paikkakuntalaisten omin voimin. Lisätiedot: Oopperasäätiö Cava Unto Paltemaa, hallituksen puheenjohtaja, 0500 702177 Kimmo Hellgrén, toiminnanjohtaja, 040 4160025 Satu Vihavainen, taiteellinen johtaja, 0400 202022. |
|